Nuorten Akatemian uutiskirje Lokakuu 2009
Homman suojelijoina toimivat hiphop-artisti Elastinen ja Clarkkent. He haluavat omalla esimerkillään kannustaa nuoria omaan tekemiseen ja näyttää, että unelmat voivat toteutua!

Elastinen



"Homma-ohjelmassa on tärkeää, että idea on täysin nuorilta lähtenyt. On hienoa olla mukana antamassa supporttia nuorten tekemiseen."

"Varo mistä unelmoit, se voi toteutua."


Clarkkent



Vastaajana Jaakko Rikko / Clarkkent

Miten ihmiset ympärilläsi reagoivat musiikkiharrastukseesi nuorempana?

"Perhe oli mun käsityksen mukaan vähän ihmeissään. Mun pianon soitto alko kolmannella luokalla aika yllättäen musaluokan seurauksena. Kaikki kaverit soitti jo jotain ja piano oli lähimpänä kun alko katselemaan ympärilleen luokassa. Me perustettiin tietenkin heti bändi, jossa mä soitin sitten rumpuja, koska Matilla (meidän laulaja sillon) oli oma syna, eikä pianistille ollut tarvetta. Ne kaverit joiden kanssa vietin aikaa koulun ulkopuolella ei ollu tosiaankaan mitään soittajia. Ne ei ymmärtäny sitä touhua ollenkaan. Eikä taida ymmärtää vieläkään."

Millaisia neuvoja, ohjeita tai tukea sinä olisit kaivannut nuorena muusikon alkuna?

"Kaks juttua tulee heti mieleen: Rockmusan kanssa pulatessa nuorena ensimmäinen iso ongelma ja mahdollinen este bänditoiminnalle on raha. Kamat maksaa ihan tolkuttomasti, eikä niitä saa hommattua pelkällä viikkorahalla. Eli jostain sitä piti saada. Rumpurahat mä tein kunnostamalla mopoja mutta muuhun laitteistoon sitä ei enää riittäny. Yläaste/lukioaikoina koululla ei ollu mitään laulukamoja joita olis voinu lainata ja se oli tosi synkkää. Tai siis olihan koululla kamat, mutta opettajakunta oli sen verran yössä ettei niitä saanu käyttää. Ymmärrys puuttui. No, olipahan edes tila missä soittaa. Bändimeininki voi olla aika sisäänpäin lämpeävää hommaa ja se ei auta uuden oppimisessa ja yhteissoiton haltuunotossa. Jos olis ollu enemmän kontakteja muihin bändeihin ja soittajiin, niin olis voinu vaik oppia niiltä jotain. Kaikista parasta olis ollu joku toimiva yhteisö tai bändiohjaaja, joka olis vähän opastanu ja vienyt asioita eteenpäin. Vaikka patistanu soittotunneille."

Mikä oli tärkeintä harrastuksen säilymisessä?

"Soittamisen riemu ja biisien teko. Ne ei o loppunu tähän päivään mennessä, eikä varmaan lopu ikinä. Tää 'harrastus' on elämäntapa."

Milloin unelmasi oman musiikin tekemisestä ja omasta bändistä syntyi?

"Ala-asteen kolmannella se varmaan lähti kun tajus, että metelin pitäminen yhdessä on aika siistiä. Olihan Kissin Paul Stanleyllä toki osuutensa asiassa :)."

Mikä siihen innosti?

"Musan kuuntelu on ylipäänsä sellasta fiilishommaa, ettei sitä voi oikein selittää. Oman musan soittaminen on vielä siistimpää. Se innostaa yrittämään!"

Mitä unelman toteutuminen vaati?

"Vuosien ja taas vuosien yrittämistä ja uskomista oman bändin juttuun ja osaamiseen. Se on ollu kyllä piiiiitkä ja mutkitteleva tie. Tää soittamisen unelma ei ole valmis ikinä. Sitä haluaa lisää ja lisää."

Miten unelmastasi tuli totta?

"Siitä tuli totta siten, että sen teki itse. Vanha bändiklisee on, että kukaan ei tule hakemaan sieltä kellarista. Sieltä pitää alkaa kurkkimaan päivänvaloa heti, kun kuvittelee että hommassa on jotain jujua. Ja jossain vaiheessa pakottaa muut diggaamaan jos ne ei muuten tajua. Se, että meitä on 4 asiaansa omistautunutta jätkää joilla on kaikilla sama unelma on vienyt meidät siihen pisteeseen, missä nyt ollaan. 1+1+1+1=10."

Mistä unelmoit tällä hetkellä?

"Unelmoin siitä, että Clarkkentin tie jatkuu samalla noususuhdanteella, jolla se on edennyt viimeiset 2 vuotta. Hyvistä keikoista ja siitä, että päähän putkahtaisi lisää timanttibiisejä."

Homma-blogeihin
Homma-ohjelmaan ja hakulomakkeeseen
Julkaisujärjestelmä www-sivut dokumentinhallinta monikanavaviestintä markkinointi tilastointi mobiili